Tee lupaus Suomelle,
Toimintakyvyn puolesta

kriisi, johon voimme vaikuttaa nostamalla takapuolen penkistä

Liikkumattomuudesta ja paikallaanolosta aiheutuu vuosittain jo 4,7 miljardin euron kustannukset. Liikkumattomuus vie suomalaisilta jalat alta. Muutetaan suunta yhdessä, jotta meillä on toimintakykyinen Suomi myös 2040-luvulla.

TULE KUMPPANIKSI. INNOSTA OMA YHTEISÖSI MUKAAN!

Muutokseen tarvitaan kaikkien panosta. Työpaikkojen, oppilaitosten, järjestöjen, kuntien, valtionhallinnon – kaikkien, jotka ovat mukana ihmisten arjessa. Jokainen voi löytää oman tapansa luoda toimintakykyisempää maata ja kansaa.

tee lupaus suomelle

Toimintakykyinen maa ja kansa! Kyse ei ole vain urheilusta tai liikunnasta, vaan tottumusten ja tapojen muuttamisesta. Kun liike lisääntyy ja toimintakyky kohenee, jaksamme paremmin töissä ja koulussa. Saamme lisää mielekkyyttä ja merkitystä elämäämme. Voimme fyysisesti ja henkisesti paremmin. Olemme yhteiskuntana vahvempi sekä selviämme paremmin pienistä ja suurista kriiseistä.

Toimintakyvyn parantaminen lähtee isoista ja pienistä teoista – lupauksista lähteä muuttamaan arjen ympäristöä liikkuvammaksi. Lupauksia voi tehdä sekä organisaation että henkilökohtaisesta näkökulmasta.

askeleet muutokseen

1. Lupauksilla liikkeelle.
2. Tehdään muutos näkyväksi.
3. Nostetaan toimintakyky puheenaiheeksi.

Kertomalla lupauksesi ääneen ja jakamalla sen somessa aihetunnisteilla #LupausSuomelle ja/tai #LöftetillFinland, teet muutoksen näkyväksi. Oivaltavimmilla ideoilla ja lupauksilla voimme muuttaa nykyistä kehityssuuntaa positiivisemmaksi ja tulevaisuutta paremmaksi.

#LupausSuomelle #LöftetillFinland

Kumppaneidemme omin sanoin

Toimintakykyinen Suomi tehdään yhdessä. Tässä näet kumppaneidemme somesta tuoreimmat lupaukset paremman toimintakyvyn puolesta.

  • Photo from #LupausSuomelle on Instagram on #LupausSuomelle at 3/22/25 at 2:37PM

    We are so in! Unelmien liikuntapäivä aka Sports day of your dreams is on May 10. What would you like to do during this day? Share your wishes in comments section 👇🏼 and keep on following us with more details coming! #lupaussuomelle #unelmienliikuntapäivä

  • Photo from #LöftetillFinland on Instagram on #LöftetillFinland at 3/18/25 at 8:44AM

    Unelmien liikuntapäivää vietetään jo kymmenettä kertaa lauantaina 10.5.2025.

    Osallistua voi kuka tahansa, miten tahansa, missä tahansa. Miljoonatunnettuuden saavuttanut ja vuosittain satoja tuhansia eri ikäisiä liikuttanut Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen juhlapäivä, jonka ydinviesti on pysynyt samana vuodesta toiseen: kaikki tavat liikkua ovat hyviä!

    Unelmien liikuntapäivää koordinoi ja tapahtumasivustoa ylläpitää suomenolympiakomitea ja he kokovat jälleen tänä keväänä mukana olevien kuntien ilmoittautumiset ja linkit tapahtumatietoihin Unelmien liikuntapäivän sivustolle.

    Mikä voisi olla esimerkiksi teidän kunnan liikuntapaikka tai lähiluonnon mahdollisuus, joka mahdollistaa perheille suunnatun Unelmien liikuntapäivän liikkeen lisäämisen?

    Mikä on teidän kunnan, järjestön, urheiluseuran, yhdistyksen tai perheen lupaus Suomelle lisätä perheiden liikettä?
    #unelmienliikuntapäivä #LupausSuomelle tai #drömmarnasmotionsdag #LöftetillFinland.

    Lisätietoja: https://www.olympiakomitea.fi/unelmien-liikuntapaiva/

  • Photo from @Toimintakykyinen Suomi on Facebook on Toimintakykyinen Suomi at 3/13/25 at 4:12PM

    📝 Petteri Muukkosen blogi: Monialaisella yhteistyöllä liikunnan harrastamisen esteitä purkamaan

    💬”Koska asukkaiden liikkumisen esteet eivät aina ole vain liikuntapalveluiden vallassa, tarvitaan kunnissa monialaista yhteistyötä.”

    Lue koko blogi!⤵️ https://www.toimintakykyinensuomi.fi/monialaisella-yhteistyolla-liikunnan-harrastamisen-esteita-purkamaan/

  • Photo from #LupausSuomelle on Instagram on #LupausSuomelle at 3/20/25 at 12:15PM

    Väsynyt vai täynnä energiaa? Päivän paussi -pelistä löydät muuvit tämänhetkiseen energiatasoosi. Pidä paussi ja pelaa taukopeliä karhuhahmomme Tauko-Tapsan kanssa. 🐻

    Linkki peliin löytyy profiilista.

    #LisääVainLiike
    #SuomiLiikkeelle
    #LupausSuomelle
    #selkäkanava
    #liikkuvaselkä
    #taukoliikunta

  • Photo from #LupausSuomelle on Instagram on #LupausSuomelle at 3/14/25 at 4:00PM

    Ideoita Ringettevanhempien sporttipassin täyttämiseen! Kurkkaa vinkit liikkumiseen eri jäähallien ympäristöissä 🔥

    Kommentoi alle, jos mieleen tulee lisää ideoita jäähallien lähistöltä!

    Kiekko-Espoon ringettevanhemmat on haastettu maaliskuussa liikkumaan lastensa treenien ajan valitsemallaan tavalla. Mukaan voi pyytää joukkueen toista vanhempaa tai liikkua voi yksin. Kunkin maaliskuun aikana tehdyn treenikerran saa merkata joukkueenjohtajan lähettämään treenipassiin, jonka palauttamalla osallistuu arvontaan. Palkintona tällä haastekierroksella on muun muassa leffalippuja ja ringetteaiheisia tuotteita 🤩

    #kiekkoespoo #kiekkoespooringette #kivikova #ringette #espooliikkuu #meyhdessä #siniselläsydämellä #meidänjuttu #LiikkuvaPerhe #LupausSuomelle #FamiljenIRörelse #LöftetillFinland #FamiliesOnTheMove ringettefinland ringettees

  • Photo from @Toimintakykyinen Suomi on Facebook on Toimintakykyinen Suomi at 3/11/25 at 8:14AM

    📝 Maija Puolakanahon blogi: Verkostoista voimaa: Rajoja ylittäen kohti parempia palveluja

    💬”Rajattomasti liikuntaa -kumppanuusverkostossa pohdimme ja kehitämme asioita yhdessä, joko suuremmassa tai pienemmässä ryhmässä. Työ on koordinoitua, eikä se ole kenenkään yksittäisen henkilön vastuulla.”

    #LupausSuomelle #LöftetillFinland #kohtikunnonaikoja #liikuntaehdokas | Naantalin kaupunki https://www.toimintakykyinensuomi.fi/verkostoista-voimaa-rajoja-ylittaen-kohti-parempia-palveluja/

Lataa lisää

PÄÄKUMPPANIMME JA HEIDÄN LUPAUKSENSA SUOMELLE

Sytytämme harrastamisen kipinän koko maahan! Lupaamme Suomisportin Sporttihaun avulla auttaa jokaista löytämään iloa ja liikettä tarjoavan harrastuksen.

Olo 2.0 on Ylen verkossa ja sosiaalisessa mediassa elävä hyvinvointikokonaisuus 30–44-vuotiaille naisille, joiden arkeen hyvinvointiin tähtäävät teot eivät säännöllisesti kuulu. Lupaamme perusasioiden tarkkailulla aikaansaatavia muutoksia, joiden päälle on helpompaa rakentaa aktiivisempaa minää.

Kuntaliitto on liikkeessä! Liikkumalla enemmän, varmistamme aktiivisemman työympäristön ja hyvinvoivat työntekijä – kannustamme myös kaikkia kuntia liittymään mukaan.

EK:n tavoitteena on saada henkilökuntansa kävelemään keskimäärin 7500 askelta päivässä. Tätä varten kannustamme kollegoita kävelemään, pyöräilemään ja/tai tulemaan julkisilla töihin ja kävelemään myös vapaa-ajalla, kelistä piittaamatta. Lisäksi EK haastaa liitot ja yritykset mukaan kampanjaan.

Henkilöstön hyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat meille KT:ssa sydämen asia! Lupaamme kannustaa henkilöstöämme liikkumaan työpäivän aikana, työmatkoilla ja vapaa-ajalla sekä tarjota heille konkreettisia keinoja liikunnan lisäämiseksi arjessa. Kannustamme jäseniämme samaan!

Akava on mukana lisäämässä suomalaisten liikettä ja toimintakykyä. Lupaamme olla mukana edistämässä työelämän liikunnallistamista ja kannustamme kaikkia, myös asiantuntijatyötä tekeviä, liikkumaan myös työpäivän aikana. 

Lupaamme innostaa suomalaisia työpaikkoja ottamaan käyttöön uusia tapoja liikkua työaikana ja sen ulkopuolella. Työnantajana SAK tuo henkilökunnalleen lisää liikuntaa tukevia palveluita työpaikalle.

Kehitämme keinoja, joilla tuetaan työntekijän hyvinvointia ja jaksamista työelämässä. Vaikutamme siihen, että työpaikkojen työterveyshuollot tarjoavat moniammatillista tukea ja apua. Kannustamme ja tuemme omia työntekijöitämme liikkumaan ja ylläpitämään työkykyä monin eri keinoin.

Tuemme henkilöstömme hyvinvointia ja fyysistä toimintakykyä ennakoivasti. Toimimme aktiivisena toimintakyvyn suunnannäyttäjänä verkostossamme. Edistämme omalla osaamisellamme maanlaajuista liikettä lisäävää systeemistä muutosta.

Suomi liikkeelle -ohjelma

Valtioneuvoston Suomi liikkeelle -ohjelmantehtävänä on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Toimintakykyinen maa ja kansa -konseptia rahoitetaan hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelmasta. Tuemme LISÄÄ VAIN LIIKE -viestintää ja vaikuttamista, sekä sitoutamme uusia toimijoita mukaan yhteiseen päämäärään, liikkumisen lisäämiseen.