Urheiluvalmentajat liikuttavat lapsia, nuoria ja aikuisia. Parhaimmillaan valmentajat sytyttävät valmennettavilleen elämänmittaisen liekin urheiluun ja liikkumiseen. Mutta miten saadaan pidettyä valmentajan omaa liikunnan roihua yllä?

”Suutarin lapsella ei ole kenkiä” on vanha suomalainen sanonta. Valmennusta monesta suunnasta seuraavana tuntuu, että sanonta pätee aivan liian moneen valmentajaan. Valmentajat ovat liikuttamisen asiantuntijoita, mutta oma liikkuminen voi jäädä liian helposti liian huonolle hoidolle. Siitäkin huolimatta, että valmentajat jos ketkä tietävät liikunnan merkityksen hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Arjessaan itsekin liikkuva ja muutoinkin hyvinvoiva valmentaja jaksaa olla innovatiivinen ja innostava.

Valmennuksen imu, sitoutuminen valmennustyöhön, on toisaalta hyvinvointia tukeva asia. Jos taas sitoutuminen menee yli, niin riski uupumukselle kasvaa. Tämä kävi ilmi esimerkiksi Satu Kasken Urheiluvalmentajien työhyvinvointi Suomessa -väitöskirjasta, joka julkaistiin kymmenen vuotta sitten, vuonna 2014. Näin oli silloin ja samat valmennustyön hienoudet ja kompastuskivet pätevät yhä.

Suomessa on arvioiden mukaan noin 80 000 valmentajaa. Se on tietääkseni enemmän kuin kaikkien alojen opettajia yhteensä. Vain vajaan 4000 valmentajan arvioidaan tekevän valmennusta ammatikseen. Monet valmentajien jaksamiseen liittyvät asiat pätevät niin ammatikseen kuin vapaa-ajallaan valmentaviin.

Vapaaehtoisvalmentajat puurtavat usein täyden päivätyön lisäksi lukuisia tunteja viikossa valmennettaviensa eteen. Valmennus on monelle antoisa ”harrastus”, jossa iloa tuottaa muun muassa valmennettavien kehityksen huomaaminen. Valmennus voi kuitenkin muodostua myös kuormittavaksi, jos se alkaa varastaa liikaa aikaa ja energiaa arjesta.

Ammattina valmentajuus on vielä osin kehittymätön. Urheiluvalmentajien ammattiliiton Suomen Ammattivalmentajat SAVALin uusin jäsenkysely kertoo, että kaikkiaan 30 % vastaajista työaikaa ei seurata lainkaan. Valtaosa vastaajista joutuu venyttämään työpäivää, jotta saa työn tehdyksi. Niistä, joilla työaikaa seurataan, 66 %:lla todellinen viikoittainen työaika on yli 40 tuntia viikossa ja viidenneksellä jopa yli 50 tuntia, vaikka työsopimuksen sovittu viikkotuntimäärä on kuten muissakin ammateissa 37,5 tunnin luokkaa.

Kun valmentajien työtunteihin lisätään työn sisällön vaativuus, niin huoli ammattivalmentajien hyvinvoinnista näyttäytyy hyvinkin aiheellisena. SAVALin jäsenkyselyn vastaajista 35 % ilmoittaakin, ettei pysty pitämään vapaa-aikaa ja työtä tasapainossa. On tärkeää, että työnantajat tiedostavat ammattivalmentajiensa työn haasteet ja pyrkivät kehittämään heidän työnkuviaan tasapainoisemmiksi.

Viimeisimmän KIHUn tekemän valmentajakyselyn mukaan urheiluseuratoiminnassa kaikista valmentajista toimii 90 % ja päätoimisista valmentajista 76 %. Liikunnan lisäämisestä keskusteltaessa on syytä pitää mielessä toimintakykyisen suomalaisen sporttiyhteiskunnan ydin, suomalainen seuratoiminta, johon osallistuu Suomen Olympiakomitean arvioiden mukaan jopa 1,8 miljoonaa ihmistä. Valmentajat ovat avainhenkilöitä näillä kentillä liikuttamassa ihmisiä ja jakamassa osaamistaan myös aina seuraaville urheilija- ja valmentajasukupolville.

Valmentajan päivää vietetään jälleen 25.9. Teemapäivä on hyvä hetki kiittää urheiluvalmentajia heidän arvokkaasta työstään suomalaisen liikkuvan yhteiskunnan eteen. Ehkäpä päivä on hyvä ajankohta myös muistuttaa valmentajia siitä, että pysähtyvät välillä myös oman itsensä ääreen ja pitävät myös huolta myös itsestään, ei vain valmennettavistaan.

Sari Tuunainen
Toiminnanjohtaja, Suomen Valmentajat

Lue lisää valmentajan päivästä täältä Suomen Valmentajien sivustolta.

Lähteet:

• Kaski, S. (2014), Urheiluvalmentajien työhyvinvointi Suomessa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.
• Valmentajuuden faktat 2021, Suomen Valmentajien Valmentajan päivän ennakkoviestintä.
• Urheiluseuratoiminta –  Suomen suurin kansanliike.
• Suomen Ammattivalmentajat SAVALin jäsenkysely 2023. Referoitu mm. Valmentaja 1/2024 s. 36-37
• Valmentajakysely 2019. Blomqvist, M., Mononen, K. ja Hämäläinen, K. KIHUn julkaisusarja, nro 71.