Taapero liikkuu – annammeko siihen mahdollisuuden? Liikkumisen perusta luodaan varhaislapsuudessa
Fyysisesti aktiivinen tai passiivinen elämäntapa omaksutaan jo varhaislapsuudessa, jopa jo alle kolmivuotiaana. Tästä syystä tarvitsemme Suomeen toimenpideohjelman, joka tukee ja kannustaa lapsia jo varhain liikunnallisen elämäntavan polulle. Varhainen tuki on ratkaisevaa, jotta voimme välttää passivoituvan elämäntavan kielteiset vaikutukset ja sen sijaan luoda lapsille valmiudet aktiiviseen arkeen ja uusien liikuntataitojen oppimiseen.
Liikunnallisten taitojen oppiminen on jokaisen lapsen oikeus
Varhain aloitettujen motoristen taitojen oppiminen vaikuttaa monella tapaa liikkujan minäkuvan rakentumiseen. Tästä syystä meillä ei ole varaa olla tiedostamatta, miten lapset kokevat liikkumisen ja leikin. Aikuisten tärkeä tehtävä on poistaa esteet lapsen psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kehittymisen tieltä sekä varmistaa monipuoliset mahdollisuudet tarvittavien taitojen harjoittelemiselle. Taaperon kohdalla tämä tarkoittaa motoristen perustaitojen tukemista lukuisin ja lukuisin toistoin.
Lasten fyysisen aktivisuuden mahdollistumiseen vaikuttaa niin oppimisympäristö, kuin aikuisen toimintaankin. Parhaimmillaan aikuinen voi auttaa lasta muodostamaan positiivisen kuvan omasta kehostaan, kyvyistään ja taidoistaan liikkujana. Kannustava ja motivoiva aikuinen auttaa lasta näkemään itsensä osaavana ja kykenevänä liikkujana. Sensitiivisyys ja hyväksyvä asenne syventävät lapsen turvallisuuden tunnetta, mikä puolestaan edistää oppimista, käyttäytymistä ja tunne-elämän kehitystä.
Miltä näyttää taaperon liikkumisen olosuhteet varhaiskasvatuksessa?
Tutkimukset ovat osoittaneet, että pienten lasten fyysisen aktiivisuuden määrä on tyypillisesti matalaa. Suomessa alle 3-vuotiaat lapset viettävät valtaosan valveillaan olon ajastaan varhaiskasvatuksessa.
Varhaiskasvatuksessa kasvattajien toiminta ja lapsiryhmä vaikuttavat lapsen liikkumisen mahdollisuuksiin. Pedagogisella otteella ja suunnitelmallisuudella aikuinen voi ottaa huomioon lasten mielenkiinnon kohteet. Kannustaminen ei ole vain lapsen kehottamista liikkumaan, vaan ennen kaikkea mielenkiinnon herättelyä. Lapsen liikunnallinen kokemus rikastuu, kun aikuinen osallistuu ja tarjoaa mallia omalla toiminnallaan. Heittäytyvä ja innostava aikuinen voi herättää lapsessa iloa, uteliaisuutta ja onnistumisen riemua, jotka motivoivat lasta oppimaan lisää. Lapsen kokema tunnetila on ratkaiseva: se voi toimia kehitystä eteenpäin vievänä voimana tai negatiivisena asiana, joka estää hänen taitojensa kehittymistä.
Varhaiskasvatuspäivästä lähes viidennes vietetään ulkona. Aikuisen rooli varhaiskasvatuksen ulkoilussa on kuitenkin usein lapsen toiminnan valvomista. Valvonnasta puuttuu aikuisen pedagoginen osallistuva rooli, mikä puolestaan olisi omiaan liikunnan iloon heittäytymiselle.
Päiväkodin seinien sisällä taas lasten fyysinen aktivisuus painottuu tyypillisesti paikallaan olevaan liikkumiseen ja kuormittavan liikkumisen mahdollisuudet jäävät rajallisiksi. Kuormittavan liikunnan mahdollisuudet etenkin arjen rutiineissa jäävätkin pedagogisesti toteutumatta.
Fyysisesti aktiivisten leikkien määrä ja laatu toki vaihtelevat merkittävästi toimintayksiköittäin sekä lapsen yksilöllistä lähtökohdista. Useissa kunnissa ja varhaiskasvatusyksiköissä liikkumisen tärkeyteen on herätty. Se näkyy myönteisesti liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämisprojektien lisääntymisenä sekä pedagogisen johtamisen vaikuttavuuden tunnistamisena. Lasten yhdenvertaisuuden näkökulmasta erot yksiköiden välillä ovat kuitenkin yhä liian suuria. Tarvitsemme pitkäjänteisyyttä ja laajempaa lapsivaikutusten arviointia.
Lopuksi: Win-Win mitä meillä on hävittävänä?
Pelkät suunnitelmat, ohjelmat ja puheet eivät riitä. Tarvitsemme varhaislapsuuden hyvinvoinnin rakentumisen tunnistamista sekä toimenpiteiden lapsivaikutusten tutkimusperustaista arviointia. Tämä vaatii pitkäjänteistä työtä, jonka vaikuttavuutta seurataan koko ajan. Näin voimme paremmin luoda yhteistä ymmärrystä vaikuttavista tekijöistä ja ohjata toimenpiteet oikea-aikaisesti oikeisiin asioihin.
Valtakunnallinen liikkumisohjelma ei ole riittävä, jotta jokainen mahdollisuus tulisi tunnistettua ja yhdenvertaisuus liikunnalliseen elämäntapaan toteutuisi jokaisen lapsen kohdalla. Pieni Suomi tarvitsee rohkeaa uudenlaista näkökulmaa ja työkaluja tunnistaa nykytila sekä omien tekojemme vaikutukset. Tällä hetkellä tilanne ei näytä valoisalta, sillä vain murto-osa lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Eikä kyse ole pelkästään liikkumisesta, vaan ennen kaikkea elämänhallinnasta.
En näe muutosta, ellemme halua tunnistaa liikkumattomuuteen vaikuttavia tekijöitä jo varhaislapsuudessa. Kuten niin monesti aikaisemminkin, lataamme yhteiskunnassamme kaiken panostuksen kouluikäisiin lapsiin ja nuoriin, jättäen samalla peruskivijalan tukematta. Lähdetään katsomaan yhdessä mitä lapsille kuuluu ja aloitetaan jo taaperoikäisten lasten kykyjen, taitojen ja tietojen tukemisesta.
Leena Lahtinen
Reunamo Education Research, väitöskirjatutkija Helsingin yliopisto, Liikkuva varhaiskasvatus- johtajuustyöryhmän puheenjohtaja
Kuva: Leena Lahtinen
Toimintakykyinen maa ja kansa -konsepti viettää syyskuussa opiskelu- ja työkyvyn sekä marraskuussa perheiden liikkumiseen liittyviä teemakuukausia. Teemakuukausien tavoitteena on nostaa esille erilaisia näkökulmia liikkumiseen ja toimintakykyyn liittyen. Jokaisella on tärkeä rooli näiden teemojen esille tuomisessa ja muutoksen aikaansaamisessa. #LupausSuomelle #LöftetillFinland